Tänään on ollut THE duunipäivä. Kolme päivää saigonia juuri ennen eräajoja jolloin kaikkien päätösten täytyy olla loppuunkäsiteltyjä ja hyväksyttyjä, oli minulta ilmeisen huono idea. Saavuin toimistolle kepeän maanantaivitutuksen saattelemana, takanani komeat neljän tunnin yöunet joihin pihalla riehunut keski-ikäinen ryyppyjengi ja heidät pian korvannut vastapäisen talon julkisivuremontti huutavine työmiehineen toivat oman pikantin lisänsä.

Kun näin työhuoneeni, ensimmäinen ajatus mielessäni oli pako. Ei mitään väliä minne, mahdollisimman kauas ja nopeasti vain. Normaalitilassakin pöytäni näyttää Ämmässuon ongelmajätenurkalta, jota moottoripyöräjengi on käynyt ohikulkumatkallaan tonkimassa. Nyt tämän kaiken kauhistuksen päälle oli levinnyt uusi kerros papereita, joissa kaikissa komeili pelottavan näköisiä Post-it- lappuja joiden sisältöön en pahimmissakaan painajaisissani olisi tahtonut tutustua. Viesti oli kuitenkin selvä, kaikilla papereilla oli ilmeisen kiire ja ne taisivat kuulua tehtäväkenttään, johon minut joskus alkukesästä värvättiin. Jätin laukkuni taistelutantereelle ja lähdin tupakalle. Viivyin siellä pitkään miettien sotasuunnitelmaa ja päädyin lopuksi itselleni ominaisimpaan, eli täydellä höyryllä päälle kunnes voimat loppuvat. Voimat loppuivat puolen tunnin kuluttua, eli oli uuden tupakkatauon paikka. Aamupäivän aikana sain selvitettyä pahimman katastrofin pois alta, mutta koska tykkään työskennellä verenmaku suussa, piilotin pahimmat, hankalimmat ja kiireellisimmät tapaukset hyllyyn mappien alle. Mietin niitä myöhemmin kun aivoni ovat selkeämmässä tilassa. Eli en ikinä.

Loppupäivän huvittelin surffailemassa netissä ja käymällä kaatosateessa röökillä. Olen kadottanut salaisen turvakoodin jolla pääsee iltapäivällä ulos talon tiloista suojakatoksen alle tupakalle, joten kiipesin kattoterassille ja leikin Maija Poppasta. Palatessani huumorini päätti alkaa kukkimaan ja jätin ystäväni työpöydälle KIIREELLISEN soittopyynnön TÄRKEÄLLE asiakkaalle. Numeroksi pistin tietysti omani. Lisäksi jätin kauniin viestin seinälle kiinnitettyyn lappuun, jossa lukee (tavutettuna hienosti aina uudelle riville) LÄHE   TETYT     ASI    AKAS   KIR   JEET  ---->. Jatkoin litaniaa kekseliäästi : O   LET   NÖS   SÖ! Ja ai kun oli hauskaa, ihmettelen jo miksei minulle ole annettu potkuja vaan minun täytyi itse vaivautua irtisanoutumaan.