Viimeiset 24 tuntia ovat virallisesti olleet elämäni maanantaiaamu.

Kaikki alkoi illalla kun menin suoraan töistä kaverini luo ja ostin meille pitsan. Tarkoitukseni oli mählytä siitä suurin osa itse, sillä olin aivan helvetin nälkäinen. Kävi ilmi, että kaverillani oli kuitenkin yhtä kova nälkä ja matkan jäljiltä omaanikin tyhjempi lompakko joten ilman muuta oli valmis jakamaan kaiken kristillisesti. Juuri pöytään istuessamme kolmas kaverini pamahti paikalle ja enempiä kyselemättä leikkasi pitsan kolmeen osaan, valiteltuaan ensin että oli jo ikävä kyllä syönyt kotona masun täyteen. Hymyilin nätisti vatsani kurniessa epätoivoissaan ja toivoin että pääsisin lähtemään kotiin ennen kauppojen sulkemisaikaa jotta saisin hamstrattua kaappeihin edes jotain ravintoa. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä kaverini tahtoi väkipakolla esitellä melkoisen määrän kuvia palatseista ja temppeleistä joiden edustalla oli reissullaan poseerannut, joten kotiinpalatessani painuin nälkäisenä nukkumaan.

Nukkuminen osottautui odotettua hankalemmaksi toimeksi. Olen mielestäni ihan suvaitsevainen ihmisten aiheuttamaa mölyä ja häiriötä kohtaan, mutta viime yönä jopa minun pinnani alkoi ratkeilemaan. Kalliossa asuessani selväksi on käynyt, että perjantai, lauantai ja keskiviikko ovat hyväksyttyjä bileiltoja, eikä silmittöminkään jumputus enää erityisemmin haittaa minua. Myös sunnuntain, maanantain ja torstain juhlimiset olen oppinut ymmärtämään hyvin, sillä joskus on kova houkutus aloittaa viikonloppu vähän aikaisemmin tai venyttää sitä mahdollisimman pitkään. Jäljelle jää siis yksi takuurauhaisa ilta, tiistai. Tiistaina voi mennä nukkumaan juuri silloin kun haluaa, ei silloin kun jytä tai laulaminen tai riitely lakkaa. Voi viettää koti-iltaa, kuunnella hiljaisuutta, lukea tai katsoa televisiota. Niinkuin seinänaapurini eilen teki. Herra oli ilmeisesti ymmärtänyt koti-illan merkityksen jotenkin väärin ja tahtoi jakaa televisionkatselunautintonsa koko pihan kesken. Kaiken lisäksi yhdellä kanavalla pysyminen tuntui hänelle ylitsepääsemättömältä suoritukselta, joten sain nauttia koko yön vaihtelevasta ohjelmistosta.   

Aamulla heräsin väsyneempänä kuin ikinä ja lisäksi nälkä painoi vatsanpohjalla. Paskaa oloa pahensi kännykkään pamahtanut tekstari jonka äänen kuullessani hetken hölmösti ajattelin eksän tekstanneen minulle perinteisen aamuviestin \"huomenta muru, ikävä. onneks nähää illal, rakastan sua\", mutta asialla olikin setäni joka tiedusteli olenko tulossa lokakuussa johonkin konserttiin. Aamutoimissa mikään ei varsinaisesti mennyt pieleen, kaikki vain tuntui inhottavalta. Iho oli laikukas ja normaaliakin epätasaisempi, ripset sojottivat suorina ja tukka näytti hampulta. Aamurööki maistui pahalta ja radio suolsi pelkkiä paskanjauhantaohjelmia. Vaatteetkin tuntuivat istuvan huonosti mutta kiinnostus ja jaksaminen eivät riittäneet vaihtoon asti. Lähdin tavanomaisella kiireellä ja vasta pihalla mieltäni alkoi painamaan, jäikö hellan levy päälle. Vastentahtoisesti kiipesin takaisin kolmanteen kerrokseen, jossa minua odotti iloinen yllätys: avaimet olivat jääneet eteisen lipaston päälle, turvallisesti kotioven väärälle puolelle.

Soitin äidilleni ja pyysin häntä ottamaan vara-avaimet mukaan töihin josta voisin hakea ne illalla, mutta hän oli ehtinyt jo lähteä kotoa. Sitten soitin siskolleni joka kuulemma oli vielä paikalla. Sisko oli vielä nukkumassa ja ehdotukseni siitä, että hän penkoisi avaimeni esiin ja kipasisi koulumatkallaan nopeasti keskustan kautta antamassa ne äidilleni, sai vastaansa raivokkaan örinän ja urinan. Loppujen lopuksi isäni lupasi hakea ne ja samalla napata televisiokaapelini mukaansa.

Vaikka avainten unohtaminen mitä ilmeisimmin oli vain ja ainoastaan oma syyni, olen loistava liittämään kaikkiin paskamaisiin tapahtumiin niitä ihmisiä, keille olen syystä tai toisesta käärmeissäni. Tähänkin sain ovelasti vedettyä lähentelevän kaverini mukaan. Vara-avaimeni oli pitkään lojunut laukkuni pohjalla, mutta viikonloppuna jouduin antamaan sen lainaan kaverilleni joka jätti sen eteiseen. Joten, jos kaverini ei olisi tullut kylään, olisin päässyt helposti vara-avaimellani sisään, eikä minun olisi tarvinnut vittuuntua aamulla tai lähteä normaalia aikasemmin töistä että saan avaimet isältäni.