Oli taas kohtalaisen railakas viikonloppu. Vanha kaverini päätti paukauttaa kylään kahdeksi yöksi enkä oikein osannut sanoa vastaan. Perjantai oli ainoa virallinen lomapäiväni tänä kesänä ja aloitin sen rattoisasti piipahtamalla YTHS:n miellyttävissä hammashoitotiloissa poraamassa lohjenneen hampaani. Olen normaalisti puudutuksen suurin puolestapuhuja, mutta kun hammastäti ilmoitti että poski saattaa olla loppupäivän outo ja tunnoton, jouduin priorisoimaan asioita. Ainoa suunnitelmani loppupäivälle sattui olemaan hillitön juopottelu, jota lörppyvä poski mitä luultavimmin ainakin hankaloittaisi, joten päätin kestää porauskivun kuin nainen, ilman puudutusta. Juopottelusuunnitelmiini tuli kuitenkin yllättävä hidaste kun päätin pyykätä pari pyyhettä ja ottaa pienet torkut koneen pyöriessä. Sammuin kuin saunalyhty ja heräsin hyvin itselleni tyypilliseen kiireeseen.

Tukka märkänä ehdin kaveriani vastaan steissille, ja ensitöiksemme kävimme tyhjentämässä alkon. Ystäväni tosin oli aloitellut jo junassa ja oli jo varsin hyväntuulinen, eikä aikaakaan kun tanssimme sohvalla ja lauloimme Pikku G:n tahdissa. Sain vuosisadan idean ja asetin mankan marsuni häkin päälle suoraan kohti ikkunaa, väänsin nupit kaakkoon ja painuin röökiparvekkeelle fiilistelemään. Koko sisäpiha soi ja marsuraukkani tärykalvot jyrähtivät varmaan viimeisen kerran. Lisäksi taisin saada muutamankymmentä vihamiestä naapuristostani. Puolenyön maissa, kun tasapainoaistini oli jo nollassa, mitä ei parhaallakaan tahdolla voi promillelukemistani sanoa, kaverini päätti että on baariinlähdön aika. Koska metro ja ratikat eivät enää kulkeneet, lähdimme uskaliaalle matkalle läpi kallion. Uskaliaaksi matkan teki se, että kaverillani ei ollut hajuakaan sijainnistamme, ja minä olin siinä kunnossa ettei sijaintimme rehellisesti sanottuna kiinnostanut minua vittuakaan. Etenemisemme oli hyvin, hyvin hidasta, sillä kävin hakemassa vauhtia jokaisesta pusikosta ja valotolpasta.

Emme tietenkään päässeet yhteenkään baariin. Kisakuntoni kyseenalaistettiin muutamaan kertaan ja sen jälkeen kiinnostukseni koko toimintaan laimeni sen verran että ehdotin perinteistä pussikaljoittelua töölönlahden rannalla. Matkalla kaverini oksenteli pari kertaa puskaan ja minä kikattelin hysteerisesti ruohikolla. Villa Kiven takana raskas päivä alkoi toden teolla ramaisemaan, ja päätin ottaa pienet torkut, mikä osoittautui erittäin, erittäin huonoksi ideaksi. Heräsin nimittäin parin tunnin kuluttua jäisenä ja tokkuraisena huomaamaan että kaverini oli kietoutunut ympärilleni hyvinkin suojelevasti. Olin jo alkuillasta aistinut jonkinlaista epämääräistä, inhottavaa lähentymisenhalua kaverini taholta mutta olin pistänyt sen humalatilani piikkiin. Karhunhalaus ja muutama epäonnistunut suuteluyritys saivat jopa päihtyneen mieleni takajaloilleen ja kotimatkalla yritin luoda viileää ilmapiiriä, joka viestittäisi että raja on ylitetty. Taisin epäonnistua siinä surkeasti koska en pysynyt omin jaloin pystyssä ja minua piti taluttaa. Kun viimein saavuimme kotiin, aivojeni viimeinen järkilohko käski minua sammumaan lattialle, pakoon ahdistelevalta kaverilta. Yritin noudattaa käskyä mutta kaverini hiillosti minua niin kovasti siirtymään sänkyyn nukkumaan että sorruin. Yö oli piinaa. Aina kun suljin silmäni ja nukahdin hetkeksi, kaverini tuli liian lähelle ja hermostuin, joten päädyimme sanattomaan sopuratkaisuun ja annoin hänen nukkua kädet ympärilläni. Selvemmässä tilassa en olisi suostunut edes siihen, sillä en vieläkään tunne olevani täysin yli eksästäni enkä oikeastaan tahdo sekaantua yhteenkään poikaan vähään aikaan, puhumattakaan jos ne sattuvat olemaan vanhoja kavereitani.

Aamulla oli vaisu olo enkä olisi halunnut nähdä kaveriani ollenkaan, mutta hän päätti jäädä vielä toiseksi yöksi. Poltin koko päivän ketjussa enkä illalla meinannut uskaltaa sulkea telkkaria koska pelkäsin nukkumaanmenoa niin kauheasti. Lopulta loikkasin sänkyyn ja linnottauduin toiseen nurkkaan niin umpimielisesti että koko ilma tuntui olevan täynnä huutomerkkejä jotka korostivat omaa nukkumarauhaani ja fyysistä koskemattomuuttani. Kun tänään pääsin kaveristani eroon, loikin riemuissani koko matkan kotiin, olo oli ihanan kevyt ja vapaa, yksikään riippakivi ei haitannut etenemistäni tai pakottanut minua juttelemaan elämää suuremmista asioista. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää eksääni.